lauantai 21. tammikuuta 2012
torstai 15. joulukuuta 2011
Voimaa! Oman tarinani mahdollisuudet -kirjasta
Kirjankansi sen kertoo: kun olet lukenut tämän kirjan ja sisäistänyt sen filosofian ja sanoman, olet supermies, joka selviää pään sisäisten voimien avulla mistä tahansa tilanteesta kirkkain otsin. Kirjan on tavoitteellista oman itsen ja henkisen jaksamisen joogajumppa-kirja. Sisältö soveltuu sekä työhyvinvoinnin kuin yleisesti mielen hyvinvoinnin tutkimiseen ja omienvoimavarojen kehittämisen sekä tunnistamisen tukemiseksi. Kirjan sisältö avautuu varmasti niin ratkaisu- ja voimavaralähtöisten menetelmien ammattilaiselle kuin asiaan vihkiytymättömällekin, Kirja on yhtä aikaa tiivis ja laaja, ja täynnä lukemaan houkuttavia lähdeviitteitä. Kirja on ahmaissut laajan ja asiantuntevan kirjoittajajoukon myötä teoreettista taustaa kuin selkeitä toimintamalleja hyvinvoinnin vahvistamiseen ja oman jaksamisen edellytysten tunnistamiseen. Sopii kerrankin suomalaiseen mieleen ja kieleen hyvien esimerkkien ja kielikuvien kanssa. Kieli on sujuvaa ja selkeää, ja kirja toimii myös pokkariversiona.
Hyvä kirja toimii kuin koulutus. Sitä voi käydä läpi yksin tai yhdessä muiden kanssa prosessinomaisesti tai keskittyä vaikka yhteen osioon kerrallaan. Kirja mahdollistaa syvemmän sisällön omaksumisen erilaisten harjoitteiden ja kysymysten avulla. Mutta jos haluaa keinoja yksittäiseen asiaan, kuten stressiin ja rentoutumiseen, kirja tarjoaa selkeän sisällön yksittäiseen kysymykseen. Olen lukenut tätä kirjaa muiden kirjojen ohessa, ja silti siihen on helppo palata ja palauttaa mieleen asioita. Tämän kirjan pohjalta voisi rakentaa runkoa työpaikan hyvinvointiohjelmaan sekä valmentajana koota työkalupakkiin vallan käyttökelpoisia välineitä ( esim. akkutehtävä!) yksilövalmennukseen.
Viimeiseksi luettu on luonnollisesti vahvimmin mielessä. Ajattelen silti, että kirjan lopussa käsitellyt tunnesäätely ja tunneäly, arvot ja vuorovaikutuksen rakennuspalikat ovat kirjan keskeistä sisältöä ja edellytykisä jaksamisen tutkimiseen ja voimien käyttöönottoon. Kirja avaa hyvin esimerkiksi negatiivisen sisäisen puheen vaikutusta ja konkreettisia keinoja muuttaa ajatusmallia kohti vapauttavampaa itseensä suhtautumista. emme kuitenkaan ole yksin, vaan olemme vuorovaikutusekssa muiden kanssa. Se, millaiseksi vuorovaikutus muodostuu, vaikuttaa tunteisiimme ja päinvastoin. Ongelmat ovat vaikeuksia, jotka olet kohdannut eivät osa sinua. Joten uuden suhteen ongelmiksi koettuihin asioihin (uudelleenmäärittely) edllyttävät ajatusten ja tunteiden tietoista säätelyä.
Kirjan lempeä ja kannustava kieli on myös esiinnoston arvoinen. Se on kuin istuisi hyvällä luennolla tai valmentajan haastateltavana. Asiaa kirjassa on rutkasti, ja kerralla kukaan ei pysty tätä ahmimaan ja sisäistämään. Luulen, että tämä on minulle niitä kirjoja, joihin palaan useamman kerran.
Hyvä kirja toimii kuin koulutus. Sitä voi käydä läpi yksin tai yhdessä muiden kanssa prosessinomaisesti tai keskittyä vaikka yhteen osioon kerrallaan. Kirja mahdollistaa syvemmän sisällön omaksumisen erilaisten harjoitteiden ja kysymysten avulla. Mutta jos haluaa keinoja yksittäiseen asiaan, kuten stressiin ja rentoutumiseen, kirja tarjoaa selkeän sisällön yksittäiseen kysymykseen. Olen lukenut tätä kirjaa muiden kirjojen ohessa, ja silti siihen on helppo palata ja palauttaa mieleen asioita. Tämän kirjan pohjalta voisi rakentaa runkoa työpaikan hyvinvointiohjelmaan sekä valmentajana koota työkalupakkiin vallan käyttökelpoisia välineitä ( esim. akkutehtävä!) yksilövalmennukseen.
Viimeiseksi luettu on luonnollisesti vahvimmin mielessä. Ajattelen silti, että kirjan lopussa käsitellyt tunnesäätely ja tunneäly, arvot ja vuorovaikutuksen rakennuspalikat ovat kirjan keskeistä sisältöä ja edellytykisä jaksamisen tutkimiseen ja voimien käyttöönottoon. Kirja avaa hyvin esimerkiksi negatiivisen sisäisen puheen vaikutusta ja konkreettisia keinoja muuttaa ajatusmallia kohti vapauttavampaa itseensä suhtautumista. emme kuitenkaan ole yksin, vaan olemme vuorovaikutusekssa muiden kanssa. Se, millaiseksi vuorovaikutus muodostuu, vaikuttaa tunteisiimme ja päinvastoin. Ongelmat ovat vaikeuksia, jotka olet kohdannut eivät osa sinua. Joten uuden suhteen ongelmiksi koettuihin asioihin (uudelleenmäärittely) edllyttävät ajatusten ja tunteiden tietoista säätelyä.
Kirjan lempeä ja kannustava kieli on myös esiinnoston arvoinen. Se on kuin istuisi hyvällä luennolla tai valmentajan haastateltavana. Asiaa kirjassa on rutkasti, ja kerralla kukaan ei pysty tätä ahmimaan ja sisäistämään. Luulen, että tämä on minulle niitä kirjoja, joihin palaan useamman kerran.
lauantai 26. marraskuuta 2011
Valmennustyön sovellus: väitöskirja akateemisten työttömien psyykkisestä valmennuksesta
Ilokseni löysin paikallisen kirjaston valikoimasta psyykkisestä valmennuksesta tehdyn väitöskirjan. Ajattelin, että ratkaisukeskeisen valmennuksen sisällön opiskelun lisäksi olisi mielenkiintoista lukea myös voimavaralähtöisen valmennuksen tutkimuksesta ja käytännön sovelluksesta suomalaisessa kontekstissa.
Tutkija Leena Vikeväinen-Tervonen on tehnyt vuonna 1998 Tampereen yliopiston psykologian laitokselle väitöskirjan "Akateemisten työttömien työnhakijoiden psyykkinen valmennus. Ratkaisukeskeisyys ja muut apuna käytetyt lyhytterapiat (NLP,hypnoosi, PD&SD) psyykkisessä valmennuksessa".
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pystytäänkö lyhytterapiamenetelmiin pohjautuvalla psyykkisellä valmennuksella vaikuttamaan myönteisesti akateemisten työttömien elämäntilanteeseen mm. suhteessa oman elämänhallinnan kokemiseen, vaikuttamaan myönteisesti harrastusaktiivisuuteen ja sosiaaliseen tukeen sekä lisääkö psyykkinen valmennus yleistä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ( mielialan koheneminen, minäkuvan kokeminen ja kokemus työttömyydestä ja työllistymisestä). Tutkimukseen osallistui 54 akateemista työnhakijaa, joista puolet osallitui valmennukseen ja toinen oli nk. verrokkiryhmä. Henkilöt oli jaettu n. 10 hengen ryhmiin. Jokaisella ryhmällä oli n. 10 tapaamiskertaa. Tutkija on hyödyntänyt laajasti aiheesta jo tehtyä tutkimusta. Jos lukijaa mahdollisesti kiinnostaa tarkemmin tutkimusasetelma, kannattaa tutustua tarkemmin ko. tutkimukseen.
Tutkimushenkilöiden valmennuskerroilla oli käytetty mielenkiintoisia ja varsin käyttökelpoisia menetelmiä. Esimerkiksi NLP:n menetelmä resurssiympyrä on nyt kopioitu talteen omiin menetelmätiedostoihini. Valmennuskerroilla oli käytetty ratkaisukeskeisesta valmennuksesta ja terapiasta tuttuja menetelmiä. Esimerkiksi kotitehtäväksi oli annettu ohjeistus miettiä sellaisia asioita, joiden toivoisi jatkuvan elämässään. Tämän tehtävän tavoitteena oli jatkaa valmennuskertojen välillä tapahtuvaa itsenäistä työskentelyä sekä auttaa valmennukseen osallistuvia kiinnittävän huomiota siihen, mikä jo toimii ja mistä he saavat energiaa. Valmennustilanteissa oli hyödynnetty myös ihmekysymystä tukemaan tavoitetilan asettamista ja myönteisten odotusten sijoittamista tulevaisuuteen. Mielenkiintoista oli myös lukea sosio- ja psykodraamaharjoitusten hyödyntämisestä yhdessä ratkaisukeskeisyyden kanssa, jolla haettiin syvempää tunnetyöskentelytasoa. Mielikuvien vahvistamista tuettiin valmennuskerroilla hyödyntämällä rentoutus- ja NLP-menetelmiä. Edistymisen ja muutoksenarvioinnissa hyödynnettiin ratkaisukeskeisiä kysymyksiä, esimerkiksi ryhmän jäseniä pyydettiin kertomaan mikä on jo paremmin ja tulemaan tietoiseksi sen suhteen miten he olivat kyseisen asian saaneet aikaan, antamaan myönteistä palautetta edistymisestä sekä asettamaan uusia askeleita kohti seuraavaa lähitavoitetta.
Sitten tutkimuksen varsinaisiin tuloksiin.
Psyykkisellä valmennuksella oli selkeästi lyhyt- ja pistkäaikainen myönteinen vaikutus ryhmäläisten oman elämän hallinnan kokemiseen. Oman toiminnan suunnitteleminen ja näiden suunnitelmien totettaminen vahvistuivat. Sen lisäksi ryhmäläiset kertoivat oman suhtautumisensa elämään muuttuneen myönteisemmäksi. Tutkimustulosten valossa voidaan todeta ryhmäläisten hyötyneen valmennuksesta ja heidän päässeen asettamiinsa tavoitteisiin, myös oman elämänsä muuttamisessa.
Valmennus auttoi alkuun eli saavuttavamaan lähitavoitteitaan ja suuntaamaan kohti päätavoitetta eli työllistymistä. Eniten psyykkisestä valmennuksesta hyötyivät tässä tutkimuksessa ne, jotka arvioivat jo lähtötilanteessa omia voimavarojaan ja odotuksiaan myönteisemmin. Myös lähtötilanteen sitoutuneisuus sekä motivaatio vaikuttivat valmennuksen hyödyn kokemiseen.
Tutkimuksessa ilmeni, että myös akateemisten työttömien kohdalla työttömyys vaikuttaa negatiivisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä ilmenee mm. heikentyneenä elämänhallinnan tunteena, mielialan laskemisena ja sosiaalisten suhteiden kaventumisena. Myös fyysisen hyvinvointi on tämän tutkimuksen mukaan vahvasti kytköksissä työllistymiseen. Harrastusaktiivisuus korreloi psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Haasteellista tulosten tulinnassa oli kuitenki se, että työttömyys oli usean kohdalla lyhytaikaista ja harrastusaktiivisuus jo korkeaa alunperinkin (verrattuna esim suorittavaa työtä tehneiden työttömien tai opiskelijoiden ryhmissä).
Tutkimuksen tulosten analysioinnissakin todetaan, että suurimmat muutokset ryhmäläisillä tapahtuivat sillä alueella, jossa ryhmäläisillä oli suurimmat muutosodotukset. Ratakaisukeskeisyydessä tavoitteen asettamisella on keskeinen rooli. Joten sellaisten kysymysten asettaminen, jotka suuntaavaat ajattelemaan mitä tavoittelee, miten ja milloin aloittaa toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi, suuntaavat toimintaa ja ajattelua. Ne lisäävät kykyä asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, kykyä asettaa oikeita tavoitteita oikeaan aikaan, kykyä tehdä päätöksiä ja lisätä päättäväisyyttä eli pysyä pätöksissään. Tutkimusryhmäläisten tavoitteissa erityisesti päättäväisyys oli keskeisellä sijalla. Tämä puolestaaan edisti ongelmien ratkaisua, oman hyvinvoinnin ylläpitämistä sekä tavoitteiden saavuttamista. Myös oman elämäntilanteen tulkitseminen myönteisemmäksi oli tutkimustulosten valossa yksi keskeinen vaikutus ryhmäläisiin.
Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että psyykkiselllä valmennuksella on ratkaisukeskeisen systeemimallin mukaisesti jonkin asteista myönteistä vaikutusta työttömien elämäntilanteeseen. Valmennus kehittää akateemisten työttömien työnhakijoiden omaa elämänhallintaa ratkaisukeskeisen teorian mukaisesti. Psyykkinen valmennus muuttaa selviytymiskeinoja siten, että ongelmia tarkotaan aktiivisesti ja järkiperäisesti sekä tavoitteellisesti. Tavoitteet pilkkoutuvat pienemmiksi lähitavoitteiksi, jotka on mahdollista saavuttaa.. Työttömyystilanne nähdään sellaiseksi, johon voi vaikuttaa omalla toiminnalla, ja että se on tilapäistä.
Psyykkinen valmennus ei tämän tutkimuksen mukaan auta lisäämään sosiaalisen tuen määrää tai saamaan työpaikkaa. Lisäksi psyykkinen valmennus ei auta yksiselitteisesti lisäämään harrastusaktiivisuutta tai muuttamaan persoonallisuuden piirteitä tai minä kuvaa myönteisemmäksi.
Se, mitä itse jäin tulevana valmentajana pohtimaan asetelmassa oli se, että ratkoivatko ryhmään osallistuneet ihmiset oikeaa ongelmaa. Ymmärrän ihan täysin, että nyky-yhteiskunnassamme työttömyys tulkitaan ongelmaksi, ja että se leimaa ihmisiä ja aiheuttaa ainakin syrjäytymisen riskin. Tavoite (työllistyminen) saattoi olla ulkopuolelta asetettu, ja se taas vaikuttaa työskentelyyn sitoutumiseen ja muutosodotuksiin kysesisellä alueella. jos työllistyminen ei ollutkaan osallistujan ensisijainen ongelma? Esimerkiksi psyykkisen hyvinvoinnin asteikolla mainittiin haitalliseksi tulkitun juomisen vähentyneen. Hienoa! se saattaa olla kyseiselle ihmiselle riittävän hyvä muutoksen kohde, joka saattaa edesauttaa työllistymistä pitkällä aikavälillä. Tutkimusmetodologiset menetelmät saattavat vaikuttaa siihen, että kokemuksen tutkiminen ja yksilöllisten vahvistumisen polkuja on haastavaa tutkia ja tulkita. Tutkija kuitenkin totetaa, että tässä tukimusasetelmassa ja käytettyjen interventioiden osalta asiakkaan oma tulkinta on ainoa luotettava tapa saada tietoa omista kokemuksista ja koetuista hyödyistä. Ryhmäläiset olivat olleet tyytyväisiä valmennuksen sisältöön, jolloin siitä on siis ollut varmasti hyötyä.
Tämä tutkimus on tehty 12 vuotta sitten. Ratkaisukeskeinen valmennus on kehittynyt suomalaisessakin kontekstissa tällä aikajanalla. Sen, minkä huomasin tätä tutkimusta lukiessani, että etsin valmennuksen rakennetta - dialogia ja valmennustilanteissa käytettyjä kysymyksiä. Olisi mielenkiintoista lukea tutkimustuloksia, joissa vertailtaisiin ryhmä- ja yksilötason valmennuksen vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Joka tapauksessa tutkimustulokset rohkaisevat käyttämään valmennuksen välineitä omassa työssä myös jatkossa.
Tutkija Leena Vikeväinen-Tervonen on tehnyt vuonna 1998 Tampereen yliopiston psykologian laitokselle väitöskirjan "Akateemisten työttömien työnhakijoiden psyykkinen valmennus. Ratkaisukeskeisyys ja muut apuna käytetyt lyhytterapiat (NLP,hypnoosi, PD&SD) psyykkisessä valmennuksessa".
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pystytäänkö lyhytterapiamenetelmiin pohjautuvalla psyykkisellä valmennuksella vaikuttamaan myönteisesti akateemisten työttömien elämäntilanteeseen mm. suhteessa oman elämänhallinnan kokemiseen, vaikuttamaan myönteisesti harrastusaktiivisuuteen ja sosiaaliseen tukeen sekä lisääkö psyykkinen valmennus yleistä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ( mielialan koheneminen, minäkuvan kokeminen ja kokemus työttömyydestä ja työllistymisestä). Tutkimukseen osallistui 54 akateemista työnhakijaa, joista puolet osallitui valmennukseen ja toinen oli nk. verrokkiryhmä. Henkilöt oli jaettu n. 10 hengen ryhmiin. Jokaisella ryhmällä oli n. 10 tapaamiskertaa. Tutkija on hyödyntänyt laajasti aiheesta jo tehtyä tutkimusta. Jos lukijaa mahdollisesti kiinnostaa tarkemmin tutkimusasetelma, kannattaa tutustua tarkemmin ko. tutkimukseen.
Tutkimushenkilöiden valmennuskerroilla oli käytetty mielenkiintoisia ja varsin käyttökelpoisia menetelmiä. Esimerkiksi NLP:n menetelmä resurssiympyrä on nyt kopioitu talteen omiin menetelmätiedostoihini. Valmennuskerroilla oli käytetty ratkaisukeskeisesta valmennuksesta ja terapiasta tuttuja menetelmiä. Esimerkiksi kotitehtäväksi oli annettu ohjeistus miettiä sellaisia asioita, joiden toivoisi jatkuvan elämässään. Tämän tehtävän tavoitteena oli jatkaa valmennuskertojen välillä tapahtuvaa itsenäistä työskentelyä sekä auttaa valmennukseen osallistuvia kiinnittävän huomiota siihen, mikä jo toimii ja mistä he saavat energiaa. Valmennustilanteissa oli hyödynnetty myös ihmekysymystä tukemaan tavoitetilan asettamista ja myönteisten odotusten sijoittamista tulevaisuuteen. Mielenkiintoista oli myös lukea sosio- ja psykodraamaharjoitusten hyödyntämisestä yhdessä ratkaisukeskeisyyden kanssa, jolla haettiin syvempää tunnetyöskentelytasoa. Mielikuvien vahvistamista tuettiin valmennuskerroilla hyödyntämällä rentoutus- ja NLP-menetelmiä. Edistymisen ja muutoksenarvioinnissa hyödynnettiin ratkaisukeskeisiä kysymyksiä, esimerkiksi ryhmän jäseniä pyydettiin kertomaan mikä on jo paremmin ja tulemaan tietoiseksi sen suhteen miten he olivat kyseisen asian saaneet aikaan, antamaan myönteistä palautetta edistymisestä sekä asettamaan uusia askeleita kohti seuraavaa lähitavoitetta.
Sitten tutkimuksen varsinaisiin tuloksiin.
Psyykkisellä valmennuksella oli selkeästi lyhyt- ja pistkäaikainen myönteinen vaikutus ryhmäläisten oman elämän hallinnan kokemiseen. Oman toiminnan suunnitteleminen ja näiden suunnitelmien totettaminen vahvistuivat. Sen lisäksi ryhmäläiset kertoivat oman suhtautumisensa elämään muuttuneen myönteisemmäksi. Tutkimustulosten valossa voidaan todeta ryhmäläisten hyötyneen valmennuksesta ja heidän päässeen asettamiinsa tavoitteisiin, myös oman elämänsä muuttamisessa.
Valmennus auttoi alkuun eli saavuttavamaan lähitavoitteitaan ja suuntaamaan kohti päätavoitetta eli työllistymistä. Eniten psyykkisestä valmennuksesta hyötyivät tässä tutkimuksessa ne, jotka arvioivat jo lähtötilanteessa omia voimavarojaan ja odotuksiaan myönteisemmin. Myös lähtötilanteen sitoutuneisuus sekä motivaatio vaikuttivat valmennuksen hyödyn kokemiseen.
Tutkimuksessa ilmeni, että myös akateemisten työttömien kohdalla työttömyys vaikuttaa negatiivisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä ilmenee mm. heikentyneenä elämänhallinnan tunteena, mielialan laskemisena ja sosiaalisten suhteiden kaventumisena. Myös fyysisen hyvinvointi on tämän tutkimuksen mukaan vahvasti kytköksissä työllistymiseen. Harrastusaktiivisuus korreloi psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Haasteellista tulosten tulinnassa oli kuitenki se, että työttömyys oli usean kohdalla lyhytaikaista ja harrastusaktiivisuus jo korkeaa alunperinkin (verrattuna esim suorittavaa työtä tehneiden työttömien tai opiskelijoiden ryhmissä).
Tutkimuksen tulosten analysioinnissakin todetaan, että suurimmat muutokset ryhmäläisillä tapahtuivat sillä alueella, jossa ryhmäläisillä oli suurimmat muutosodotukset. Ratakaisukeskeisyydessä tavoitteen asettamisella on keskeinen rooli. Joten sellaisten kysymysten asettaminen, jotka suuntaavaat ajattelemaan mitä tavoittelee, miten ja milloin aloittaa toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi, suuntaavat toimintaa ja ajattelua. Ne lisäävät kykyä asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, kykyä asettaa oikeita tavoitteita oikeaan aikaan, kykyä tehdä päätöksiä ja lisätä päättäväisyyttä eli pysyä pätöksissään. Tutkimusryhmäläisten tavoitteissa erityisesti päättäväisyys oli keskeisellä sijalla. Tämä puolestaaan edisti ongelmien ratkaisua, oman hyvinvoinnin ylläpitämistä sekä tavoitteiden saavuttamista. Myös oman elämäntilanteen tulkitseminen myönteisemmäksi oli tutkimustulosten valossa yksi keskeinen vaikutus ryhmäläisiin.
Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että psyykkiselllä valmennuksella on ratkaisukeskeisen systeemimallin mukaisesti jonkin asteista myönteistä vaikutusta työttömien elämäntilanteeseen. Valmennus kehittää akateemisten työttömien työnhakijoiden omaa elämänhallintaa ratkaisukeskeisen teorian mukaisesti. Psyykkinen valmennus muuttaa selviytymiskeinoja siten, että ongelmia tarkotaan aktiivisesti ja järkiperäisesti sekä tavoitteellisesti. Tavoitteet pilkkoutuvat pienemmiksi lähitavoitteiksi, jotka on mahdollista saavuttaa.. Työttömyystilanne nähdään sellaiseksi, johon voi vaikuttaa omalla toiminnalla, ja että se on tilapäistä.
Psyykkinen valmennus ei tämän tutkimuksen mukaan auta lisäämään sosiaalisen tuen määrää tai saamaan työpaikkaa. Lisäksi psyykkinen valmennus ei auta yksiselitteisesti lisäämään harrastusaktiivisuutta tai muuttamaan persoonallisuuden piirteitä tai minä kuvaa myönteisemmäksi.
Se, mitä itse jäin tulevana valmentajana pohtimaan asetelmassa oli se, että ratkoivatko ryhmään osallistuneet ihmiset oikeaa ongelmaa. Ymmärrän ihan täysin, että nyky-yhteiskunnassamme työttömyys tulkitaan ongelmaksi, ja että se leimaa ihmisiä ja aiheuttaa ainakin syrjäytymisen riskin. Tavoite (työllistyminen) saattoi olla ulkopuolelta asetettu, ja se taas vaikuttaa työskentelyyn sitoutumiseen ja muutosodotuksiin kysesisellä alueella. jos työllistyminen ei ollutkaan osallistujan ensisijainen ongelma? Esimerkiksi psyykkisen hyvinvoinnin asteikolla mainittiin haitalliseksi tulkitun juomisen vähentyneen. Hienoa! se saattaa olla kyseiselle ihmiselle riittävän hyvä muutoksen kohde, joka saattaa edesauttaa työllistymistä pitkällä aikavälillä. Tutkimusmetodologiset menetelmät saattavat vaikuttaa siihen, että kokemuksen tutkiminen ja yksilöllisten vahvistumisen polkuja on haastavaa tutkia ja tulkita. Tutkija kuitenkin totetaa, että tässä tukimusasetelmassa ja käytettyjen interventioiden osalta asiakkaan oma tulkinta on ainoa luotettava tapa saada tietoa omista kokemuksista ja koetuista hyödyistä. Ryhmäläiset olivat olleet tyytyväisiä valmennuksen sisältöön, jolloin siitä on siis ollut varmasti hyötyä.
Tämä tutkimus on tehty 12 vuotta sitten. Ratkaisukeskeinen valmennus on kehittynyt suomalaisessakin kontekstissa tällä aikajanalla. Sen, minkä huomasin tätä tutkimusta lukiessani, että etsin valmennuksen rakennetta - dialogia ja valmennustilanteissa käytettyjä kysymyksiä. Olisi mielenkiintoista lukea tutkimustuloksia, joissa vertailtaisiin ryhmä- ja yksilötason valmennuksen vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Joka tapauksessa tutkimustulokset rohkaisevat käyttämään valmennuksen välineitä omassa työssä myös jatkossa.
lauantai 19. marraskuuta 2011
Steven de Shazer: Ratkaisevat erot
Kirjan sisältö liittyy perheterapian tekemiseen ratkaisukeskeisellä työotteella. Tartuin kirjaan kirjoittajan vuoksi, olin utelias kuulemaan mitä alan arvostettu tekijä ja kehittäjä ajattelee omin sanoin (suomeksi toki käännettynä).
De Shazer kuvailee lukijalle filosofisia, välillä ponnisteluja ymmärryksen syntymiseksi vaativia tarinoita ja linkkejä mm. systeemiteorian, strukturalismin ja konstruktivismin teoreettisesta viitekehysten välille. Melkein jätin leikin sikseen tuskastuneena monimutkaiseen ilmaisuun, mutta jatkoin sitkeästi lukemista. Ja se kannatti. Teos on erinomainen ajatusten herättäjä siihen, miten herkkänä terapeutin / valmentajan on oltava kuulemaan asiakkaan puhetta ja tarttumaan siihen, mikä vie asioita eteenpäin asiakkaan tavoittelemaan elämään. Kirja ei ole kysymyspatteristokokoelma, vaan tuo kokonaisemapaa kuvaa siihen, mitä tällä työtavalla, kysymysten asettelulla, interventioilla ja filosofialla tavoitellaan. En ota kantaa referaatissa terapiaan - saati perheterapiaan, vaan tavoittelen lukemastani valmennustilanteeseen hyödyllisiä ja käyttökelpoisia tapoja.
Teos perustuu ajatukseen, että todellisuus on sidoksissa kieleen. Ratkaisut syntyvät puhevalinnoilla ja kielen avulla."Ratkaisu on piilossa juuri ja vain siksi, että se on koko ajan näkyvissä". Perheterapia tilanne määritellään systeemiksi, johon kuuluvat yksilön, perheen ja terapeutin lisäksi se, mikä on heidän välissään. Systeemi käsitteenä sisältää ajatuksen, että kokonaisuus ei ole osiensa summa ja että muutos yhdessä osassa systeemia aiheuttaa muutoksen muissa systeemin osissa. Näin ollen terapeutti / valmentaja on myös osa vuorovaikutussysteemiä ja siten hän ei ole ulkopuolinen tarkkailija, vaan osa terapiaa systeeminä.
Valmennukseen sovellettuna voitaisiin ajatella, että valmennustilanne on systeemi, joka rakentuu tarkoituksenmikaiseksi systeemiksi muodostuen valmentajan alasysteemistä, asiakkaan alasysteemistä, ratkaistavasta ongelmasta ja/tai ratkaisun kehittämisestä sekä em. välisestä vuorovaikutuksesta ja niiden välisistä suhteista. Valmentaja on siis osa rakennettua todellisuutta, havainnointi muuttaa havaittua kohdetta. Vuorovaikutuksessa (mitä ja miten ihmiset puhuvat) on tärkeää luoda sellaisia todellisuuksia, jotka lisäävät käyttökelpoisia vaihtoehtoja ja luovat asiakkaalle uusia kehityspolkuja.
De Shazer johdattaa lukijan kielipeli-käsitteeseen. Sanat ja merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa, ja niiden kautta päästään muutokseen ja tavoitteenasetteluun. Kielipelit ovat kulttuurisesti yhteisiä ja jäsentyneitä toimintoja, joissa keskeistä on ihmisten tapa käyttää kieltä kuvaamisen, selittämisen ja todistamisen välineenä. Kielipelit ovat toimintoja, joiden avulla muodostetaan ja ylläpidetään sosiaalisia todellisuuksia ja suhteita. Jokaisen sanan merkitys riippuu siis siitä, miten kielipelin osallistujat käyttävät ko sanaa. Sanat ovat kuin vetrureita, jotka vetävät perässään aikaisempia merkityksiä täynnä olevia tavarajunia.
Konstruktivistinen viitekehys sisältää ajatuksen siitä, että ihminen rakentaa maailmaa, jossa elää. Todellisuus on enemmän keksintöä kuin löytämistä eli todellisuus syntyy yhteisesti toteutetuista kielellisistä prosesseista. Poststrukturalistinen ajattelu kehittää ajatusta eteenpäin; maailma tulkitaan kieleksi ja kaikkeen muuhun suhtaudutaan epäillen. Merkitykset syntyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen ja neuvottelun kautta. merkitys on avoin erilaisille näkemyksille, koska se on ihmisten välillä - ei piilotettuna yksilön sisään.
Ratkaisukeskeinen terapia on toimintaa, jossa asiakas ja terapeutti sopivat yhteisitä tavoitteista. Terapia käynnistyy asiakkaan valituksen aiheella ( esim. käyttäytyminen ja sen merkitys) ja terapian voi lopettaa kun asiakas toteaa tilanteen tyydyttäväksi.Jokainen asiakas pyrkii yhteistyöhön tavallaan, ja terapeutin / valmentajan tehtävänä on kuvata se itselleen ja tehdä siten yhteistyötä asiakkaan tavalla ja toimia näin muutoksen puolesta.
Ongelmakeskeinen pureutuu vallitseviin vuorovaikutusketjuihin. Se kuvaa epäonnistuneita ratkaisuja eli yrityksiä, jotka ylläpitävät ongelmaa ja pyrkii lopettamaan ne. Ongelmat ylläpitävät itseään, koska asiakkaat kuvaavat niiden jatkuvan. Ratkaisukeskeinen malli keskityyy myös vallitseviin vuorovaikutusketjuihin ja pyrkii kuvaamaan valituksen aiheeseen liittyviä poikkeuksia ja ratkaisujen prototyyppejä tai merkkejä niistä, joita asiakas ei vielä ole huomannut. Ne siis auttavat tekemään lisää sitä, mikä jo toimii. Asiakas tulee tietoisemmaksi niistä ketjuista, jolloin valituksen aihe on poissa ja huomaa ketjuissa olevan eron. Ratkaisupainotteiset tarinat synnyttävät todennäköisemmin enemmän muutoksia ja epäyhtenäisyyttä kuin ongelmakeskeiset kertomukset. Toteuttamiskelpoisten tavoitteiden asettaminen ja saavuttamiseen painottuvat kertomukset ovat tehokkaampia muutoksen käunnistäjiä kuin asiakkaan ongelmaa painottavat tarinat.
Asiakkaalle ongelma on ensisijainen ja poikkeus toissijainen, kun taas terapeutille / valmentajalle poikkeukset ovat ensisijaisia; kysymykset (interventiot) auttavat asiakasta muuttamaan tätä järjestystä ja löytämään ratkaisun. Heti terapian /valmennuksen alussa keskitytään niiihin asioihin, jotka jo toimivat asiakkaan elämässä. Ratkaisun kehittämisprosessin myötä havaitsematta jäänyt ero muuttuu riittävän merkitseväksi eroksi. Terapeutin / valmentajan tehtävänä on vahvistaa näitä poikkeuksia, jotta niistä tulee ensisijaisia malleja.
De Shazer tuo käsitteen terapeuttinen tahallaan väärinymmärtäminen. Tämän intervention tarkoituksena on laajentaa kontekstia eli kielipeliä. Kun hyödyllisimmät ja käyttökelpoisimmat sanat löytyvät, saadaan aikaan tyydyttävämpi todellisuus. Tämä liittyy postrukturalistiseen diskurssiin, jossa todellisuus ja sen merkitys syntyvät neuvottelun kautta. Kirjoittaja lainaa Wittgensteinia, jonka mukaan sanojen merkitys syntyy siitä, miten keskustelijat käyttävät niitä tietyssä kontekstissa. dialogisen näkökannan mukaan merkitys ei ole puhujassa eikä lähettäjässä, vaan lähettäjän ja vastaanottajan välimaastossa.
Kausalitettiin (syyseuraussuhteesen) ja selittämiseen de Shazer tuo näkökulan, että emme voi selittää tapahtumien syitä, voimme vain pohdiskella kuvauksen jälkeen. Sirkulaarinen kausaalisuus, nonlineaarisuus liittyyu Wittgensteinin ajatukseen siitä, että koska emme tunne syysuhteita, voimme yhtä hyvin kuvitella, ettei niitä ole olemassakaan ja tarkastella, mitä tapahtuu.
Takaisin ongelman käsitteeseen. Ongelma on siis mikä tahansa asia, joka vaatii jonkin asian tekemistä. Poikkeus on tilanne, kun ongelmaa ei esiinny tai kun jokin tilanne on ristiriidassa valituksen aiheen kanssa. Poikkeukset voivat olla spontaaneja, satunnaisa tai sattumaa. Kun asiakas kuvaa em tilanteita, asiakas tulee tietoisemmaksi niistä kokoajan tuntemistaan osatekijöistä, jotka ovat aiheuttaneet poikkeuksen, mutta ei ole osannut aiemmin kuvata niitä. Kun asiakas tulee tietoisemmaksi näistä ketjuista, niitä voidaan ennustaa ja ohjata. Poikkeuksien voidaan tulkita olevan tavoitteen ja ratkaisujen edelläkävijöitä. Ne voidaan nähdä merkiksi ratkaisun lähenemisestä ja/tai ratkaisun raaka-aineina.
- " Milloin viimeksi asiat sujuivat hyvin tai paremmin kuin hyvin?" ja "Mikä on ollut erilaista?"
Muutos on jatkuva, ikuinen prosessi. Kaikki muuttuu, mikään ei toistu. De Shazer kysyy: "Tarvitsevatko asiakkaat terapiaa muistuttamaan heitä tekemisistään ja osoittamaan niiden arvon? Tätäkö terapia merkitsee asiakkaille?" Muutos on myös tulkinnallinen ilmiö. Muutostoivetta voidaan dialogissa tarkastella kysymysten avulla: mikä on eritavalla?, miten sait sen aikaan? ja miten muut ovat havainneet asian muutoksen?. Muutosta voidaan tehdä näkyväksi tarkastelemalla jo ennen ensimmäsitä tapaamista tapahtuneita muutoksia. Muutosta itsessään voi olla haastavaa havaita. On helpompi havaita jonkin erilaisen asian läsnäolo kuin sen (ongelman) poissaolo. Ratkaisukeskeinen terapia/valmennus pyrkii uutta kohti - ei eroon jostakin. Poissaolevan vastakohtana on vaikeaa/hyödytöntä pitää ei-poissaoloa, vaan hyödyllisempää on ajatella jonkin asian läsnäolo. Valituksen aiheen poissaolo merkitsee siis tavoitteen läsnäoloa.
Tavoitteet ovat muutoksia, joita jokainen haluaa terapialta. Tavoitteiden tulee olla selkeitä ja tarkasti määriteltyjä, jotta asiakas huomaa onnistuneensa ja että terapeutti tietää onnistuneensa. Asiakkasta pyydetään kuvaamaan terapialle/valmennukselle asettamansa tavoitteet esimerkiksi:
- Mistä tiedät, että ongelma on ratkennut?
- Mitä joku tekee kenellä milloin ja missä sen jälkeen kun ongelma on ratkennut?
- Mistä tiedämme milloin voimme lopettaa tapaamiset?
Toetuttamiskelpoisen tavoitteen tunnistaa siitä, että se kuvaa sitä mikä on läsnä kun ongelman aihe on poissa. Tavoitteet ovat silloin pieniä, asiakkaille tärkeitä, ne kuvataan konkreettisen käyttäytymisen muodossa, ne ovat saavutettavissa, ne vaativat asiakkaan mielestä kovaa työtä, ne kuvaavat jonkin alkua ja ne edellyttävät asiakkaalta uudenlaista käyttäytymistä.
Suurin osa ratkaisukeskeisestä terapeuttisesta keskustelusta kuuluu de Shazerin mukaan kielipeleihin, joissa toisiinsa sidoksissa olevat poikkeuksien esiintuminen (viittaavat toivottuihin muutoksiin), asiakkaan uuden elämän kuvitelmat/visiot sekä muutoksen vahvistaminen eli muutos on todella tapahtunut ja uusi elämä alkanut. De Shazer tuo esiin sen, että vastustuksen vastakohtana on yhteistyö. Yhteistyötä edeauttaa kun nykyhetki kytketään tulevaisuuteen aiemmat onnistumiset huomioiden, asiakkaalle annetaan tunnustusta kaikista hyödyllisitä asioista, jota hyän jo tekee ja jotka ovat heille hyväksi (esim. valmentajan yhteenvedolla) ja silloin voidaan asiakkaalle jo ehdottaa tekevän jotakin uutta joka on tai saattaa olla heille hyväksi.
Kysymykselllä "mikä on paremmin", asiakasta houkutellaan luomaan progresiivisia tarinoita, jotka auttavat rakentamaan ratkaisua. Asiakkaat huomaavat, mitä he ovat jo saavuttaneet. Kun asiakas on varma, että tavoite on saavutettu ja sen tuomat muutokset jatkuvat, voidaan sopia tapaamisten lopettamisesta.
Se, minkä huomasin kirjan sisällön suurimman annin olevani itselleni valmentajana liittyy valmennuksen aloittamiseen, todellisuuden sopimiseen asiakkaan kanssa. Raaka-aineet ovat olemassa. Kirja ei anna helppoa tee-tämä-vartissa-valmiiksi-mallia, mutta pistää oman suhtautumisen valmennukseen kirkkaampaan valoon.
De Shazer kuvailee lukijalle filosofisia, välillä ponnisteluja ymmärryksen syntymiseksi vaativia tarinoita ja linkkejä mm. systeemiteorian, strukturalismin ja konstruktivismin teoreettisesta viitekehysten välille. Melkein jätin leikin sikseen tuskastuneena monimutkaiseen ilmaisuun, mutta jatkoin sitkeästi lukemista. Ja se kannatti. Teos on erinomainen ajatusten herättäjä siihen, miten herkkänä terapeutin / valmentajan on oltava kuulemaan asiakkaan puhetta ja tarttumaan siihen, mikä vie asioita eteenpäin asiakkaan tavoittelemaan elämään. Kirja ei ole kysymyspatteristokokoelma, vaan tuo kokonaisemapaa kuvaa siihen, mitä tällä työtavalla, kysymysten asettelulla, interventioilla ja filosofialla tavoitellaan. En ota kantaa referaatissa terapiaan - saati perheterapiaan, vaan tavoittelen lukemastani valmennustilanteeseen hyödyllisiä ja käyttökelpoisia tapoja.
Teos perustuu ajatukseen, että todellisuus on sidoksissa kieleen. Ratkaisut syntyvät puhevalinnoilla ja kielen avulla."Ratkaisu on piilossa juuri ja vain siksi, että se on koko ajan näkyvissä". Perheterapia tilanne määritellään systeemiksi, johon kuuluvat yksilön, perheen ja terapeutin lisäksi se, mikä on heidän välissään. Systeemi käsitteenä sisältää ajatuksen, että kokonaisuus ei ole osiensa summa ja että muutos yhdessä osassa systeemia aiheuttaa muutoksen muissa systeemin osissa. Näin ollen terapeutti / valmentaja on myös osa vuorovaikutussysteemiä ja siten hän ei ole ulkopuolinen tarkkailija, vaan osa terapiaa systeeminä.
Valmennukseen sovellettuna voitaisiin ajatella, että valmennustilanne on systeemi, joka rakentuu tarkoituksenmikaiseksi systeemiksi muodostuen valmentajan alasysteemistä, asiakkaan alasysteemistä, ratkaistavasta ongelmasta ja/tai ratkaisun kehittämisestä sekä em. välisestä vuorovaikutuksesta ja niiden välisistä suhteista. Valmentaja on siis osa rakennettua todellisuutta, havainnointi muuttaa havaittua kohdetta. Vuorovaikutuksessa (mitä ja miten ihmiset puhuvat) on tärkeää luoda sellaisia todellisuuksia, jotka lisäävät käyttökelpoisia vaihtoehtoja ja luovat asiakkaalle uusia kehityspolkuja.
De Shazer johdattaa lukijan kielipeli-käsitteeseen. Sanat ja merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa, ja niiden kautta päästään muutokseen ja tavoitteenasetteluun. Kielipelit ovat kulttuurisesti yhteisiä ja jäsentyneitä toimintoja, joissa keskeistä on ihmisten tapa käyttää kieltä kuvaamisen, selittämisen ja todistamisen välineenä. Kielipelit ovat toimintoja, joiden avulla muodostetaan ja ylläpidetään sosiaalisia todellisuuksia ja suhteita. Jokaisen sanan merkitys riippuu siis siitä, miten kielipelin osallistujat käyttävät ko sanaa. Sanat ovat kuin vetrureita, jotka vetävät perässään aikaisempia merkityksiä täynnä olevia tavarajunia.
Konstruktivistinen viitekehys sisältää ajatuksen siitä, että ihminen rakentaa maailmaa, jossa elää. Todellisuus on enemmän keksintöä kuin löytämistä eli todellisuus syntyy yhteisesti toteutetuista kielellisistä prosesseista. Poststrukturalistinen ajattelu kehittää ajatusta eteenpäin; maailma tulkitaan kieleksi ja kaikkeen muuhun suhtaudutaan epäillen. Merkitykset syntyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen ja neuvottelun kautta. merkitys on avoin erilaisille näkemyksille, koska se on ihmisten välillä - ei piilotettuna yksilön sisään.
Ratkaisukeskeinen terapia on toimintaa, jossa asiakas ja terapeutti sopivat yhteisitä tavoitteista. Terapia käynnistyy asiakkaan valituksen aiheella ( esim. käyttäytyminen ja sen merkitys) ja terapian voi lopettaa kun asiakas toteaa tilanteen tyydyttäväksi.Jokainen asiakas pyrkii yhteistyöhön tavallaan, ja terapeutin / valmentajan tehtävänä on kuvata se itselleen ja tehdä siten yhteistyötä asiakkaan tavalla ja toimia näin muutoksen puolesta.
Ongelmakeskeinen pureutuu vallitseviin vuorovaikutusketjuihin. Se kuvaa epäonnistuneita ratkaisuja eli yrityksiä, jotka ylläpitävät ongelmaa ja pyrkii lopettamaan ne. Ongelmat ylläpitävät itseään, koska asiakkaat kuvaavat niiden jatkuvan. Ratkaisukeskeinen malli keskityyy myös vallitseviin vuorovaikutusketjuihin ja pyrkii kuvaamaan valituksen aiheeseen liittyviä poikkeuksia ja ratkaisujen prototyyppejä tai merkkejä niistä, joita asiakas ei vielä ole huomannut. Ne siis auttavat tekemään lisää sitä, mikä jo toimii. Asiakas tulee tietoisemmaksi niistä ketjuista, jolloin valituksen aihe on poissa ja huomaa ketjuissa olevan eron. Ratkaisupainotteiset tarinat synnyttävät todennäköisemmin enemmän muutoksia ja epäyhtenäisyyttä kuin ongelmakeskeiset kertomukset. Toteuttamiskelpoisten tavoitteiden asettaminen ja saavuttamiseen painottuvat kertomukset ovat tehokkaampia muutoksen käunnistäjiä kuin asiakkaan ongelmaa painottavat tarinat.
Asiakkaalle ongelma on ensisijainen ja poikkeus toissijainen, kun taas terapeutille / valmentajalle poikkeukset ovat ensisijaisia; kysymykset (interventiot) auttavat asiakasta muuttamaan tätä järjestystä ja löytämään ratkaisun. Heti terapian /valmennuksen alussa keskitytään niiihin asioihin, jotka jo toimivat asiakkaan elämässä. Ratkaisun kehittämisprosessin myötä havaitsematta jäänyt ero muuttuu riittävän merkitseväksi eroksi. Terapeutin / valmentajan tehtävänä on vahvistaa näitä poikkeuksia, jotta niistä tulee ensisijaisia malleja.
De Shazer tuo käsitteen terapeuttinen tahallaan väärinymmärtäminen. Tämän intervention tarkoituksena on laajentaa kontekstia eli kielipeliä. Kun hyödyllisimmät ja käyttökelpoisimmat sanat löytyvät, saadaan aikaan tyydyttävämpi todellisuus. Tämä liittyy postrukturalistiseen diskurssiin, jossa todellisuus ja sen merkitys syntyvät neuvottelun kautta. Kirjoittaja lainaa Wittgensteinia, jonka mukaan sanojen merkitys syntyy siitä, miten keskustelijat käyttävät niitä tietyssä kontekstissa. dialogisen näkökannan mukaan merkitys ei ole puhujassa eikä lähettäjässä, vaan lähettäjän ja vastaanottajan välimaastossa.
Kausalitettiin (syyseuraussuhteesen) ja selittämiseen de Shazer tuo näkökulan, että emme voi selittää tapahtumien syitä, voimme vain pohdiskella kuvauksen jälkeen. Sirkulaarinen kausaalisuus, nonlineaarisuus liittyyu Wittgensteinin ajatukseen siitä, että koska emme tunne syysuhteita, voimme yhtä hyvin kuvitella, ettei niitä ole olemassakaan ja tarkastella, mitä tapahtuu.
Takaisin ongelman käsitteeseen. Ongelma on siis mikä tahansa asia, joka vaatii jonkin asian tekemistä. Poikkeus on tilanne, kun ongelmaa ei esiinny tai kun jokin tilanne on ristiriidassa valituksen aiheen kanssa. Poikkeukset voivat olla spontaaneja, satunnaisa tai sattumaa. Kun asiakas kuvaa em tilanteita, asiakas tulee tietoisemmaksi niistä kokoajan tuntemistaan osatekijöistä, jotka ovat aiheuttaneet poikkeuksen, mutta ei ole osannut aiemmin kuvata niitä. Kun asiakas tulee tietoisemmaksi näistä ketjuista, niitä voidaan ennustaa ja ohjata. Poikkeuksien voidaan tulkita olevan tavoitteen ja ratkaisujen edelläkävijöitä. Ne voidaan nähdä merkiksi ratkaisun lähenemisestä ja/tai ratkaisun raaka-aineina.
- " Milloin viimeksi asiat sujuivat hyvin tai paremmin kuin hyvin?" ja "Mikä on ollut erilaista?"
Muutos on jatkuva, ikuinen prosessi. Kaikki muuttuu, mikään ei toistu. De Shazer kysyy: "Tarvitsevatko asiakkaat terapiaa muistuttamaan heitä tekemisistään ja osoittamaan niiden arvon? Tätäkö terapia merkitsee asiakkaille?" Muutos on myös tulkinnallinen ilmiö. Muutostoivetta voidaan dialogissa tarkastella kysymysten avulla: mikä on eritavalla?, miten sait sen aikaan? ja miten muut ovat havainneet asian muutoksen?. Muutosta voidaan tehdä näkyväksi tarkastelemalla jo ennen ensimmäsitä tapaamista tapahtuneita muutoksia. Muutosta itsessään voi olla haastavaa havaita. On helpompi havaita jonkin erilaisen asian läsnäolo kuin sen (ongelman) poissaolo. Ratkaisukeskeinen terapia/valmennus pyrkii uutta kohti - ei eroon jostakin. Poissaolevan vastakohtana on vaikeaa/hyödytöntä pitää ei-poissaoloa, vaan hyödyllisempää on ajatella jonkin asian läsnäolo. Valituksen aiheen poissaolo merkitsee siis tavoitteen läsnäoloa.
Tavoitteet ovat muutoksia, joita jokainen haluaa terapialta. Tavoitteiden tulee olla selkeitä ja tarkasti määriteltyjä, jotta asiakas huomaa onnistuneensa ja että terapeutti tietää onnistuneensa. Asiakkasta pyydetään kuvaamaan terapialle/valmennukselle asettamansa tavoitteet esimerkiksi:
- Mistä tiedät, että ongelma on ratkennut?
- Mitä joku tekee kenellä milloin ja missä sen jälkeen kun ongelma on ratkennut?
- Mistä tiedämme milloin voimme lopettaa tapaamiset?
Toetuttamiskelpoisen tavoitteen tunnistaa siitä, että se kuvaa sitä mikä on läsnä kun ongelman aihe on poissa. Tavoitteet ovat silloin pieniä, asiakkaille tärkeitä, ne kuvataan konkreettisen käyttäytymisen muodossa, ne ovat saavutettavissa, ne vaativat asiakkaan mielestä kovaa työtä, ne kuvaavat jonkin alkua ja ne edellyttävät asiakkaalta uudenlaista käyttäytymistä.
Suurin osa ratkaisukeskeisestä terapeuttisesta keskustelusta kuuluu de Shazerin mukaan kielipeleihin, joissa toisiinsa sidoksissa olevat poikkeuksien esiintuminen (viittaavat toivottuihin muutoksiin), asiakkaan uuden elämän kuvitelmat/visiot sekä muutoksen vahvistaminen eli muutos on todella tapahtunut ja uusi elämä alkanut. De Shazer tuo esiin sen, että vastustuksen vastakohtana on yhteistyö. Yhteistyötä edeauttaa kun nykyhetki kytketään tulevaisuuteen aiemmat onnistumiset huomioiden, asiakkaalle annetaan tunnustusta kaikista hyödyllisitä asioista, jota hyän jo tekee ja jotka ovat heille hyväksi (esim. valmentajan yhteenvedolla) ja silloin voidaan asiakkaalle jo ehdottaa tekevän jotakin uutta joka on tai saattaa olla heille hyväksi.
Kysymykselllä "mikä on paremmin", asiakasta houkutellaan luomaan progresiivisia tarinoita, jotka auttavat rakentamaan ratkaisua. Asiakkaat huomaavat, mitä he ovat jo saavuttaneet. Kun asiakas on varma, että tavoite on saavutettu ja sen tuomat muutokset jatkuvat, voidaan sopia tapaamisten lopettamisesta.
Se, minkä huomasin kirjan sisällön suurimman annin olevani itselleni valmentajana liittyy valmennuksen aloittamiseen, todellisuuden sopimiseen asiakkaan kanssa. Raaka-aineet ovat olemassa. Kirja ei anna helppoa tee-tämä-vartissa-valmiiksi-mallia, mutta pistää oman suhtautumisen valmennukseen kirkkaampaan valoon.
perjantai 14. lokakuuta 2011
Säästä puhumisen viisaudesta
-Kaunis päivä tänään.
-Joo, hieno syksy. Niin lämmintä lokakuuksi.
Tyhjänpäiväisä small talkia naapurien kanssa? Vai brittiläisen imperiumin suurin saavutus: kyky puhua säästä mutkikkain ilmauksin päivät pitkät. Aiemmin suhtauduin hämmentyneesti säästä puhumiseen, se tuntui ontolta ja tyhjältä. Ratkaisukeskeinen valmennus on kuitenkin saanut minut ymmärtämään kuinka viisasta säästä puhuminen onkaan. Valmentajalle myös hyvä vihje valmennustilaisuuksiin voisi olla: puhu kuin puhuisit säästä.
Näen säästä puhumisen hyvänä mallina valmentamiselle seuraavasti:
1. Säästä puhuminen asettaa puhujat samalle viivalle. Puhujat asettuvat saman suuren luonnonilmiön katselijoiksi nöyrinä. Valmentaja voisi samalla tavalla asettua valmennettavansa kanssa "ongelman" neutraaliksi havainnoijaksi. Valmentaja on rinnalla kulkija, ei neuvoja, ei arvottaja. Kun puhutaan säästä kuljetaan rinnakkain.
2. Säästä puhuessa ei vaadita toista muuttumaan. Arvostetaan toisen yksityisyyttä, ei neuvota, ei arvoteta. Samalla tavoin valmentaja voi suhtautua valmennettavaan: valmennettavan havainto on arvokas ja siitä voi keskustella arvottamatta.
3. Säästä puhuessa arvostetaan toista. Nähdään toinen arvokkaana sinänsä, ystävällisen keskustelun kumppanina. Halutaan jakaa hetki toisen kanssa ilman sen kummempaa päämäärää. Valmentajan arvostus välittyy valmennettavalle.Tässä kohden analogia jo murtuu: valmentamisessa on yhdessä sovittu päämäärä.
Säästä puhumisen suurin viisaus on kunnioittava kohtaaminen. Siihen hyvä valmennuskin perustuu.
-Joo, hieno syksy. Niin lämmintä lokakuuksi.
Tyhjänpäiväisä small talkia naapurien kanssa? Vai brittiläisen imperiumin suurin saavutus: kyky puhua säästä mutkikkain ilmauksin päivät pitkät. Aiemmin suhtauduin hämmentyneesti säästä puhumiseen, se tuntui ontolta ja tyhjältä. Ratkaisukeskeinen valmennus on kuitenkin saanut minut ymmärtämään kuinka viisasta säästä puhuminen onkaan. Valmentajalle myös hyvä vihje valmennustilaisuuksiin voisi olla: puhu kuin puhuisit säästä.
Näen säästä puhumisen hyvänä mallina valmentamiselle seuraavasti:
1. Säästä puhuminen asettaa puhujat samalle viivalle. Puhujat asettuvat saman suuren luonnonilmiön katselijoiksi nöyrinä. Valmentaja voisi samalla tavalla asettua valmennettavansa kanssa "ongelman" neutraaliksi havainnoijaksi. Valmentaja on rinnalla kulkija, ei neuvoja, ei arvottaja. Kun puhutaan säästä kuljetaan rinnakkain.
2. Säästä puhuessa ei vaadita toista muuttumaan. Arvostetaan toisen yksityisyyttä, ei neuvota, ei arvoteta. Samalla tavoin valmentaja voi suhtautua valmennettavaan: valmennettavan havainto on arvokas ja siitä voi keskustella arvottamatta.
3. Säästä puhuessa arvostetaan toista. Nähdään toinen arvokkaana sinänsä, ystävällisen keskustelun kumppanina. Halutaan jakaa hetki toisen kanssa ilman sen kummempaa päämäärää. Valmentajan arvostus välittyy valmennettavalle.Tässä kohden analogia jo murtuu: valmentamisessa on yhdessä sovittu päämäärä.
Säästä puhumisen suurin viisaus on kunnioittava kohtaaminen. Siihen hyvä valmennuskin perustuu.
torstai 6. lokakuuta 2011
Hyvä ryhmä! Etzijät rentoituivat Järvenpäässä
Mistä tunnistaa hyvän ryhmän? Se saa sinut liikkeelle vaikka Järvenpäähän saakka!
Etzijät kokoontuivat ryhmätehtävien tiimoilta yhteen. Tapaamisessa keskusteltiin polveilevasti aihealueista liittyen mm. ratkaisukeskeisyyden taustaoletamuksiin, oman nykyisen/tulevan/ nykyisen organisaation todellisuuteen ja kulttuuriin.
Se mikä Etzijöissä on parasta ja toimivaa, on kyky työskennellä ratkaisukeskeisellä otteella konkreettisten tehtävänannoista aiheutuvien haasteiden ratkaisemiseksi samalla seuraten filosofia polkuja aihealueen ulkopuolelta. Ryhmällä on selkeä tavoite kyllä tehdä annetut tehtävät, kuitenkin luovalla ryhmän oppimista palvelevalla tavalla. Tavoitteet ja toteutukset asettuvat sinne, mikä on mahdollista - ja mikä jo toimii.
Sangen lyhyessä ajassa ryhmässämme on syntynyt hyvä flow, jossa on hyvä työskennellä ja kutsua opiskelijakollegoja mukaan peilaamaan omia innovaatioita. Luottamus riittää delegoida tehtävien eri osa-alueita ryhmäläisten kesken. Hyvänä esimerkkinä luottamuksesta ja opitun soveltamisesta on rakentaa valmentajakuvistamme kollaasi positiivisen psykologian hengessä. Jokaisella on otettu kuva itsestämme valmentajina keskustelualueellamme, johon käydään liittämässä kommentteja niistä vahvuuksista ja osaamisalueista, joita toisitamme olemme huomanneet. Ei mitään varovaista kuvan vilauttamista pitkillä selityksillä siis.
Etzijäryhmässä on ollut hyvä huomata se, miten hyvässä tiimissä työskentely antaa enemmän potkua kuin mitä resursseja se kuluttaa.
Etzijät kokoontuivat ryhmätehtävien tiimoilta yhteen. Tapaamisessa keskusteltiin polveilevasti aihealueista liittyen mm. ratkaisukeskeisyyden taustaoletamuksiin, oman nykyisen/tulevan/ nykyisen organisaation todellisuuteen ja kulttuuriin.
Se mikä Etzijöissä on parasta ja toimivaa, on kyky työskennellä ratkaisukeskeisellä otteella konkreettisten tehtävänannoista aiheutuvien haasteiden ratkaisemiseksi samalla seuraten filosofia polkuja aihealueen ulkopuolelta. Ryhmällä on selkeä tavoite kyllä tehdä annetut tehtävät, kuitenkin luovalla ryhmän oppimista palvelevalla tavalla. Tavoitteet ja toteutukset asettuvat sinne, mikä on mahdollista - ja mikä jo toimii.
Sangen lyhyessä ajassa ryhmässämme on syntynyt hyvä flow, jossa on hyvä työskennellä ja kutsua opiskelijakollegoja mukaan peilaamaan omia innovaatioita. Luottamus riittää delegoida tehtävien eri osa-alueita ryhmäläisten kesken. Hyvänä esimerkkinä luottamuksesta ja opitun soveltamisesta on rakentaa valmentajakuvistamme kollaasi positiivisen psykologian hengessä. Jokaisella on otettu kuva itsestämme valmentajina keskustelualueellamme, johon käydään liittämässä kommentteja niistä vahvuuksista ja osaamisalueista, joita toisitamme olemme huomanneet. Ei mitään varovaista kuvan vilauttamista pitkillä selityksillä siis.
Etzijäryhmässä on ollut hyvä huomata se, miten hyvässä tiimissä työskentely antaa enemmän potkua kuin mitä resursseja se kuluttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)